Rahoitus | Tietoa Kelasta | KelaSiirry sisältöön

Mitä mieltä olet kela.fi-sivustosta? Vastaa kyselyyn ja vaikuta.

Kelan rahoitus

Kelan suurin rahoittaja on valtio. Lisäksi palkansaajat, yrittäjät, työnantajat, Työllisyysrahasto, opiskelijat, kunnat ja Ahvenanmaa osallistuvat etuusrahastojen rahoitukseen. Etuusrahastoja ovat

  • kansaneläkerahasto,
  • sairausvakuutusrahasto ja
  • sosiaaliturvan yleisrahasto.

Kelan hoitaman sosiaaliturvan rahoitus toimii periaatteella, jonka mukaan kunkin vuoden kulut rahoitetaan samana vuonna kertyneillä tuotoilla.

Etuusrahastojen lisäksi Kelassa on eläkevastuurahasto ja palvelurahasto.

Eläkevastuurahaston varat ovat henkilöstön Kelan palvelukseen perustuvan eläkevastuun katteena. Rahaston varoista maksetaan työntekijöiden eläkkeet. Rahaston avulla Kela varautuu tulevaisuudessa maksettavien, Kelan eläkejärjestelmän piirissä olevien toimihenkilöiden eläkkeiden rahoitukseen ja pyrkii tasaamaan eri vuosiensa eläkemenoja. Varansa rahasto saa kannatusmaksuista, työntekijöiden eläkemaksuista rahastoitavista osuuksista sekä omaisuuden tuotoista.

Palvelurahaston avulla huolehditaan Kelan vastuulla olevista rahoituksen, kirjanpidon ja rahaliikenteen tehtävistä Kanta-palvelujen toteuttamisessa ja ylläpitämisessä.

Etuusrahastojen rahoitus

Etuuksien maksamista varten Kelassa on kansaneläkerahasto, sairausvakuutusrahasto sekä sosiaaliturvan yleisrahasto, josta rahoitetaan ne etuudet, jotka eivät kuulu eläke- tai sairausvakuutukseen.

Seuraava kuvio havainnollistaa, miten Kelan etuuksien rahoitus rakentui vuonna 2025 muun muassa kuntien maksuista, työnantajien sairausvakuutusmaksuista, vakuutettujen päiväraha- ja sairaanhoitomaksuista ja työttömyysvakuutusmaksuista.

 

Kelan rahoituslähteet vuonna 2025 prosenttiosuuksina ja euroina.

Rahastot

Kela maksoi etuuksia 17,5 miljardilla vuonna 2025

Kelan etuuskulut kasvoivat 188 miljoonalla eurolla eli 1,1 prosentilla vuonna 2025. Yhteensä Kela maksoi viime vuonna etuuksia
17 456 miljoonaa euroa.

Lue lisää (tietotarjotin.fi)
Sivu päivitetty 26.9.2026