Tulojen vaikutus opintotukeen korkeakoulussa | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Tulojen vaikutus opintotukeen korkeakoulussa

Omat tulosi vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta vuodessa voit saada opintotukea. Sinun täytyy huolehtia itse siitä, etteivät vuositulosi ylitä vuositulorajaa.

Otamme tuloja valvoessamme huomioon veronalaiset bruttotulosi ja ulkomailta saamasi tulot. Vanhempiesi tulot saattavat vaikuttaa opintotukesi määrään.

Puolisosi tulot ja omaisuus eivät vaikuta opintotukeesi. Opintotukeen eivät myöskään vaikuta sinun tai vanhempiesi omaisuus tai varallisuus. Sen sijaan omaisuuden tuotot, kuten osingot, vuokratulot ja luovutusvoitot, laskemme tuloksi.

Kuinka paljon voit tienata vuodessa?

Jos saat opintotukea, sinulla on kalenterivuodelle vuosituloraja. Jos tulosi eivät ylitä vuositulorajaa, et joudu palauttamaan opintotukea takaisin. Vuositulorajasi määräytyy sen perusteella, kuinka monelta kuukaudelta olet saanut opintotukea kalenterivuoden aikana.

Voit ansaita rahaa mihin aikaan vuodesta tahansa, kunhan tulosi eivät ylitä vuositulorajaasi. Tulosi lasketaan sen ajanjakson tuloiksi, jolloin ne on maksettu sinulle. Jos esimerkiksi työskentelet joulukuussa mutta sinulle maksetaan joulukuun palkka tammikuussa, lasketaan palkkasi tammikuun tuloksi.

Tarkista vuositulorajasi

Voit tarkistaa vuositulorajasi OmaKelassa.

Kirjaudu OmaKelaan

Voit myös arvioida vuositulorajasi opiskelijan omien tulojen laskureilla.

Vuositulorajat vuosina 2025 ja 2026

Opintotukikuukausien määrä vuodessaVuosituloraja (euroa/kalenterivuosi)
138 023
235 786
333 549
431 312
529 075
626 838
724 601
822 364
920 127
1017 890
1115 653
1213 416

Jos vuositulorajasi ylittyy, voit joutua perumaan tai palauttamaan opintotukea. Jos tulosi ylittävät vuositulorajasi enintään 374 eurolla, sinun ei tarvitse perua tukea eikä maksaa tukea takaisin.

Jos tulorajasi on ylittymässä

Sinun täytyy huolehtia itse siitä, että tulosi eivät ylitä vuositulorajaa. Jos huomaat tulojesi ylittävän vuositulorajan, voit

  • hakea tukea vain osalle opiskelukuukausista
  • perua tukea etukäteen
  • palauttaa jo saamaasi tukea.

Tuen peruminen tai palauttaminen kannattaa, jos huomaat, että tulosi ylittävät vuositulorajasi. Muuten joudumme perimään sinulta liikaa maksetun tuen takaisin, ja perittävään summaan lisätään 7,5 %:n korotus.

Jos haluat palauttaa opintotukea oma-aloitteisesti, se täytyy tehdä seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Jos palautus on tullut liian myöhään tai olet palauttanut vain osan kuukauden tuesta, emme voi hyväksyä palautusta. Tässä tapauksessa maksamme palauttamasi tuen sinulle takaisin ja perimme sen myöhemmin. Perittävään summaan lisätään 7,5 %:n korotus.

Jos palautat opintotukea, et voi tehdä Kelan kanssa maksusuunnitelmaa.

Lue lisää opintotuen perumisesta ja palauttamisesta.

Voit tarkistaa vuositulojesi ennakkotiedot OmaKelasta huhtikuussa. Voit myös tarkistaa vuositulojesi määrän esitäytetyn veroilmoituksen avulla.

Mitkä tulot huomioidaan vuosituloissa?

Veronalaiset ansio- ja pääomatulosi sisältyvät opintotuen vuositulorajan tuloihin. Otamme tulot huomioon bruttotuloina. Sinun ei tarvitse ilmoittaa veronalaisia tulojasi itse Kelaan, vaan Verohallinto ilmoittaa meille veronalaiset ansio- ja pääomatulosi automaattisesti.

Lue lisää veronalaisista tuloista (vero.fi).

Tulojen valvonta

Opintotuen tulovalvonta tarkoittaa Kelan vuosittain tekemää tarkistusta. Tulovalvonnassa vertaamme saamiasi tuloja vuositulorajaasi, joka määräytyy opintotukikuukausiesi perusteella.

Saamme Verohallinnosta automaattisesti tiedot veronalaisista tuloistasi. Näistä tuloista vähennämme maksamamme opintorahat, ja lisäämme niihin ulkomailla saadut tulot, jos sellaisia on. Tämän jälkeen teemme tulovalvonnan.

Teemme tulovalvonnan aina helmikuussa ja tarkastelemme tuolloin toissa vuoden eli edellistä edeltävän vuoden tulojasi. Esimerkiksi vuoden 2026 helmikuussa tarkastelemme vuoden 2024 vuosituloja.

Jos toissa vuoden tulosi ylittävät vuositulorajan yli 348 eurolla, perimme sinulta takaisin liikaa maksettua opintotukea.

Mitä tehdä, jos päätösehdotus tai tulotiedot ovat mielestäsi virheellisiä?

Tarkistamme tulotiedot verotustiedoista ja tulorekisteristä (vero.fi). Aina emme kuitenkaan voi ottaa päätösehdotuksessamme huomioon opintojen aloittamista, valmistumista tai enimmäistukiajan loppumista. Jos olet saanut tulosi tai osan niistä ennen opiskelun aloittamista tai valmistumisen jälkeen, voit tehdä meille uudelleenkäsittelypyynnön.

Jos verotustietosi ovat virheelliset, voit pyytää Verohallinnosta verotuksen oikaisua. Jos verotustietosi muuttuvat oikaisun vuoksi, voit pyytää meitä tarkistamaan tulosi uudelleen.

Kuinka paljon opintotukea täytyy maksaa takaisin?

Jos tulosi ylittävät vuositulorajan enintään 374 eurolla, sinun ei tarvitse maksaa tukea takaisin. Jos ylitys on enemmän kuin 374 euroa, tarkista seuraavasta taulukosta, kuinka monelta kuukaudelta sinun täytyy maksaa opintotukea takaisin.

Aloitamme tuen perimisen takaisin kalenterivuoden viimeisestä tukikuukaudesta. Esimerkiksi jos sinun täytyy maksaa takaisin 1 kuukauden tuki, perimme sinulta takaisin joulukuun tuen. Jos taas takaisin perittäviä kuukausia on 3, täytyy sinun maksaa takaisin joulu-, marras- ja lokakuun tuet.

Takaisin perittävään summaan lisätään 7,5 %:n korotus.

Arvioi takaisin perittävä summa

Arvioi, joudutko maksamaan tukea takaisin.

Siirry laskuriin

Takaisinperintä ja maksujärjestelyt

Jos sinulta on päätetty periä takaisin opintotukea, voit neuvotella maksujärjestelyistä Kelan perintäkeskuksen kanssa.

Jos maksat opintorahaa takaisin, ilmoitamme takaisin maksamasi opintorahat automaattisesti Verohallintoon, joka huomioi takaisin maksun verotuksessa. Lähetämme asiasta vuosittain ilmoituksen tiedoksi myös sinulle, mutta sinun ei tarvitse tehdä itse mitään.

Emme kuitenkaan ilmoita Verohallintoon sellaisia tukia, joista et maksa veroja. Tällaisia tukia ovat esimerkiksi yleinen asumistuki tai opintotuen asumislisä.

Miten opintojen aloittaminen tai valmistuminen vaikuttaa tulojen valvontaan?

Tarkistamme tulotiedot verotustiedoista ja tulorekisteristä (vero.fi). Aina emme kuitenkaan voi ottaa päätösehdotuksessamme huomioon opintojen aloittamista, valmistumista tai enimmäistukiajan loppumista. Jos koko vuoden vuositulorajasi ylittyy, voit siis saada meiltä päätösehdotuksen, vaikka olet saanut tulosi tai osan tuloistasi ennen opiskeluiden aloittamista tai valmistumisen jälkeen. Silloin sinun kannattaa pyytää päätösehdotuksen uudelleenkäsittelyä. 

Sinun kannattaa pyytää uudelleenkäsittelyä seuraavissa tilanteissa:

  • Olet aloittanut opintosi kesken vuotta ja olet saanut tulosi tai osan tuloistasi ennen opintojen aloittamista.
  • Olet valmistunut kesken vuotta ja olet saanut tulosi tai osan tuloistasi valmistumisen jälkeen.
  • Olet käyttänyt enimmäistukiaikasi loppuun ja olet saanut tulosi tai osan tuloistasi viimeisen opintotukikuukautesi jälkeen.

Säilytä uudelleenkäsittelypyyntöä varten hyväksymis- tai valmistumistodistus sekä aloittamis- tai valmistumisvuoden palkkakuitit ja todistukset muista tuloista. Sinun ei tarvitse toimittaa meille todistuksia niistä palkoista, palkkioista ja tuista, joiden tiedot ovat tulorekisterissä (vero.fi).

Tulosi lasketaan sen ajanjakson tuloiksi, jolloin ne on maksettu sinulle. Katsomme, että olet saanut tulot opiskeluaikana, jos et ilmoita meille erikseen uudelleenkäsittelypyynnössäsi, milloin tulot on sinulle maksettu. Jos tulojesi maksuajankohtaa ei ole mahdollista määritellä (esimerkiksi elinkeinotoiminnan ansiotulot), jaamme tulosi tasan vuoden jokaiselle kuukaudelle.

Miten aloittamis- tai valmistumisvuoden tulot otetaan huomioon vuosina 2025 ja 2026?

Jos aloitat opiskelut tai valmistut joko vuonna 2025 tai 2026, vuositulorajasi määräytyy sen mukaan, kuinka monta kuukautta saat opintotukea aloittamis- tai valmistumisvuonna.

Sinun ei tarvitse huolehtia tulojen valvonnasta opintojesi aloittamis- tai valmistumisvuonna, kunhan vuositulosi eivät ylitä tuolloin vuositulorajaasi. Voit myös saada vuositulorajasi verran tuloja koska tahansa aloittamis- tai valmistumisvuoden aikana.

Valvomme opintojesi aloittamis- tai valmistumisvuoden tuloja, jos vuositulosi ylittävät tulorajasi. Jos vuositulorajasi ylittyy, sinun täytyy huolehtia siitä, että opiskeluaikana saamasi tulot eivät ylitä opiskeluajalle laskettavaa tulorajaasi. Voit laskea opiskeluaikana saatujen tulojen rajan omien tulojen laskurilla.

Voit myös käyttää seuraavaa kaavaa opiskeluajan tulorajan laskemiseen:

1 118 euroa × opiskeluajan tukikuukausien määrä + 3 355 euroa × opiskeluajan tuettomien kuukausien määrä (+ 374 euroa).

Jos opiskeluaikana saamasi tulot ylittävät opiskeluajan tulorajan, sinun kannattaa perua tai palauttaa opintotukea. Jos taas opiskeluaikana saamasi tulot eivät ylitä tulorajaa, ennen aloittamiskuukautta tai päättymiskuukauden jälkeen saamasi tulot voivat olla miten suuret tahansa.

Esimerkki tulorajasta valmistumisen jälkeen

Joonas on valmistunut 31.5.2025. Hän on saanut opintotukea tammikuusta toukokuuhun eli 5 kuukaudelta. Hänen koko vuoden tulorajansa on siis 29 075 euroa.

Joonas on tienannut valmistumisvuotensa aikana yhteensä 37 100 euroa eli yli vuositulorajan. Hän saa Kelasta opintotuen takaisinperinnän päätösehdotuksen, jonka mukaan Kela perii häneltä takaisin 4 kuukauden tuen.

Joonas pyytää päätösehdotuksen uudelleenkäsittelyä. Pyynnössä hän kertoo tienanneensa vuosituloistaan 32 700 euroa valmistumiskuukauden jälkeen eli 1.6.–31.12. Hän on tienannut opiskeluaikana 4 400 euroa, ja hänen opiskeluajan tulorajansa on 5 590 euroa (= 5 kk x 1 118 e).

Joonas saa päätöksen. Häneltä ei peritä maksettua opintotukea takaisin, koska hänen opiskeluajan tulorajansa ei ylity. Hän on uudelleenkäsittelypyynnössään kertonut valmistumisestaan ja ilmoittanut valmistumisen jälkeen saamansa tulot Kelaan.

Laske aloittamis- tai valmistumisvuotesi tulorajat

Voit laskea tulorajasi opiskelijan omien tulojen laskurilla.

Siirry laskuriin

Näin otat selvää, kuinka suuret vuositulosi ovat

Olet itse vastuussa siitä, että arvioit vuositulosi oikein ja että vuositulosi eivät ylitä vuositulorajaasi.

Tarkista vuositulorajasi OmaKelassa. Tarkista sitten laskurilla, pitääkö sinun perua tai palauttaa opintotukea. Jos sinun täytyy palauttaa opintotukea, maksa palautus tukivuotta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.

Voit tarkistaa edellisen vuoden tulojesi ennakkotiedot OmaKelasta joka vuoden huhtikuussa.

Jos olet vuoden aikana aloittanut opintosi, valmistunut tai käyttänyt loppuun enimmäistukiaikasi, lue ohjeet opintonsa aloittaneille ja valmistuneille.

Aiheesta selkokielellä ja viittomakielellä

Jäikö jotain epäselväksi?

Kysy chattirobotilta tai soita Kelan asiakaspalveluun.

020 692 209
020 692 209


Sivu päivitetty 26.9.2026
Chattirobotti
Kela-Kelpo