Näin haet muutosta päätökseen, joka koskee hoitoa ulkomailla | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Näin haet muutosta päätökseen, joka koskee hoitoa ulkomailla

Jos Kelasta saamasi päätös on mielestäsi virheellinen, ota ensin yhteys Kelaan ja pyydä päätöksen tarkistamista. Päätöksen tarkistaminen Kelassa on nopeampaa kuin oikaisuvaatimuksen tekeminen. Jos Kela ei voi tarkistaa päätöstä, tee oikaisuvaatimus.

Seuraavat ohjeet koskevat päätöstä, jonka olet saanut ulkomailla annetun hoidon korvauksesta tai ulkomaille hoitoon hakeutumisen ennakkoluvasta. Jos Kela on tehnyt mielestäsi virheellisen päätöksen lääkkeiden tai matkakustannusten korvauksesta, hae muutosta päätökseen tämän ohjeen mukaan.

Varmista ensin, voiko Kela tarkistaa päätöksen

Kela voi tarkistaa päätöksen, jos siinä on selkeä virhe tai jos se on tehty puutteellisten tietojen perusteella. Päätöksen tarkistaminen Kelassa vie vähemmän aikaa kuin oikaisuvaatimuksen tekeminen, jolloin voit saada asiasi ratkaistua nopeammin. Ole yhteydessä Kelaan, jos haluat, että Kela tarkistaa päätöksen.

Jos hakemuksestasi on esimerkiksi puuttunut liite ja päätöksessäsi ei ole sen vuoksi huomioitu kaikkia asioita, toimita puuttuvat liitteet OmaKelassa. Merkitse liitteeseen nimesi ja henkilötunnuksesi, niin tarkistamme päätöksesi ja huomioimme toimittamasi selvitykset.

Vaadi tarvittaessa oikaisua Kelan päätökseen

Jos Kela ei voi tarkistaa ulkomailla annetun hoidon korvausta tai ennakkolupaa koskevaa päätöstäsi, voit hakea päätökseen muutosta tekemällä oikaisuvaatimuksen. Tee oikaisuvaatimus viimeistään sinä päivänä, kun päätöksesi postituksesta on kulunut 37 päivää. Postituspäivän näet päätöksestä.

Voit vaatia päätöksen oikaisua OmaKelassa, lomakkeella tai vapaamuotoisesti. Oikaisuvaatimusta ei voi tehdä suullisesti.

Ulkomailla annetun hoidon korvauspäätöksiä ja ennakkolupapäätöksiä koskevat oikaisuvaatimukset käsittelee Kansainvälisten asioiden keskus, joka toimii Kelassa.

Voit toimittaa oikaisuvaatimukseesi liittyvät liitteet OmaKelassa vuorokauden kuluessa siitä, kun oikaisuvaatimus on tehty. Jos olet tehnyt oikaisuvaatimuksen OmaKelassa, se ohjautuu suoraan Kansainvälisten asioiden keskukseen. Jos teet oikaisuvaatimuksen lomakkeella, käytä lomaketta Valitus (pdf). Jos vaadit oikaisua vapaamuotoisesti, kirjoita silloin vaatimukseesi vähintään seuraavat tiedot:

  • nimesi, henkilötunnuksesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi
  • mihin päätökseen haet muutosta
  • mitä muutoksia vaadit
  • millä perusteilla vaadit muutoksia.

Postita lomake tai vapaamuotoinen oikaisuvaatimus osoitteeseemme Kela, Kansainvälisten asioiden keskus, PL 78, 00381 Helsinki.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä hakija, täysivaltainen perheenjäsen, edunvalvoja, edunvalvontavaltuutettu tai muu laillinen edustaja.

Jäikö jotain epäselväksi?

Soita Kelan asiakaspalveluun.

020 634 0200
020 634 0200
Sivu päivitetty 27.1.2025