Kelan tuet | Henkilöasiakkaat | KelaSiirry sisältöön

Kelan tuet

Kelasta voi saada tukia moneen eri elämäntilanteeseen. Kela tukee esimerkiksi lapsiperheitä, opiskelijoita, työikäisiä ja eläkeläisiä. Kelasta saa tukea myös sairauden, vamman tai toimintakyvyn heikentymisen takia.

Kuka voi saada Kelan tukia?

Useimmat Kelan tuet on tarkoitettu tilanteisiin, jossa toimeentulosi tai työkykysi on heikentynyt. Tukia saa myös erilaisiin elämäntilanteisiin, esimerkiksi kun perheeseen syntyy lapsi tai kun nuori lähtee opiskelemaan.

Tuet Ahvenanmaalla

Ahvenanmaa on itsehallintoalue, jonka sosiaaliturvalainsäädäntö eroaa osittain Manner-Suomesta. Jos asut Ahvenanmaalla, sinun täytyy hakea osa tuista Kelasta ja osa Ahvenanmaan kunnista ja paikallisilta toimijoilta. Paikallisia toimijoita ovat

Kelan puhelinpalvelu palvelee myös Ahvenanmaalla asuvia. Maarianhaminassa toimii Kelan palvelupiste, jossa voit asioida ajanvarauksella.

Ahvenanmaalla asuvat voivat hakea pääosaa tuista samalla tavalla kuin Manner-Suomessa asuvat. Seuraavissa elämäntilanteissa joitain tukia haetaan Ahvenanmaalla kuitenkin eri tavalla kuin Manner-Suomessa.

Kuinka paljon voit saada tukea?

Kelan tukien määrät on määritelty laissa. Tuen määrään vaikuttaa usein yksilöllinen tilanteesi, kuten miten paljon tuloja tai menoja sinulla on, missä kunnassa asut tai miten paljon avun tarvetta sinulla on.

Lisätietoa tukien määristä ja maksamisesta on kunkin tuen sivuilla.

Tarkista myös, miten elämäntilanteesi muutos vaikuttaa muihin Kelalta saamiisi tukiin.

Arvioi tuen määrä laskurilla

Laskurien avulla voit arvioida mahdollisuutesi saada tukea Kelasta. Laskuri kertoo myös, miten paljon tukea voisit saada. Muistathan, että laskurin vastaus on vain arvio, joka perustuu antamiisi tietoihin. Lopullisen tuen määrän saat tietää vasta, jos haet tukea ja Kela myöntää sinulle sitä.

Arvioi tuen määrä laskurilla

Näin haet tukea

Kelan tukia pitää yleensä itse hakea. Vain sairaanhoitokorvauksia, lääkekorvauksia ja matkakorvauksia voit saada ns. suorakorvauksena ilman hakemusta. 

Ennen hakemusta

Ennen kuin teet hakemuksen

  • lue lisää tuesta kyseisen tuen sivuilta
  • tarkista laskurilla, voisitko saada tukea
  • selvitä kyseisen tuen sivuilta, mitä lisätietoja tai asiakirjoja tarvitset hakemuksen liitteeksi
  • ota tarvittaessa yhteyttä asiakaspalveluumme.

Hakemus

Eri tuilla on omat hakemuksensa. Lähes kaikkia Kelan tukia voi hakea OmaKelassa. Jos tuella ei ole verkkohakemusta, sitä haetaan pdf-lomakkeella. Monet lomakkeet voi lähettää OmaKelassa tai lomakkeen voi postittaa Kelaan. Katso tarkemmat hakuohjeet kunkin tuen sivulta.

Tee hakemus niin hyvin kuin osaat ja liitä hakemukseesi tarvittavat liitteet. Kun käsittelijällä on päätöksen tekemistä varten riittävät tiedot ja asiakirjat, hakemuksesi käsittely on sujuvaa. Lue lisää hakemusten käsittelyajoista.

Jos et pysty tekemään kirjallista hakemusta, voit tehdä hakemuksen puhelimessa tai palvelupisteessä. Voit myös valtuuttaa toisen henkilön hoitamaan Kela-asioita puolestasi. 

Kun Kela on käsitellyt hakemuksesi, saat päätöksen. 

Sivu päivitetty 26.9.2026